Varjokirjamessut täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja tarjoaa enemmän kirjaesittelyjä ja paneeleja kuin koskaan aiemmin!

Sunnuntaina Anu Kantola ja Hanna Kuusela kertovat kohahduttaneesta Huipputuloiset-kirjastaan. Kirjan kustantanut Vastapaino sanoo seuraavaa: ”Huipputuloiset on kirja Suomen suurituloisimmasta promillesta. Se kertoo, mitä rikkaat ajattelevat itsestään ja muista. Mikä innostaa suuryrityksen johtajaa, mikä ajaa eteenpäin rikasta yrittäjää? Entä mitä ajattelee Suomesta ja veroista vanhan omistajasuvun nuori perillinen?”

Varjokirjamessujen ohjelman avaa Antti Kujalan Kivenmurskaajat – Kolonialismin historia. ”Sitkeän käsityksen mukaan kolonialismi ei koskenut suomalaisia – siksi Suomessa harvoin ymmärretään, miten rankkaa hyväksikäyttöä ja sortoa kolonialismiin liittyi. Samalla jää huomaamatta, että nykyisen pakolaiskriisin siemenet kylvettiin siirtomaiden aikana.” (Atena Kustannus)

Lauantaina puhumme paneelissa siitä, mikä tehtävä vaihtoehtoisilla kirjamessuilla on. Paikalla on kirjamessujärjestäjiä Amsterdamista, Göteborgista ja Helsingistä. Tiedossa on takuulla mielenkiintoinen katsaus eri kaupunkien kirjamessukonsepteihin ja tilanteisiin.

Niinikään lauantaina paikalla ovat Hyvä verse – Suomiräpin naiset -teoksen tekijä Heini Strand kera räppäri F:n. ”Kirjaan on haastateltu 27 räppäriä, naista. He kertovat, keitä artisteja he ovat lapsena kuunnelleet ja mistä heidän räppäämisensä on saanut alkunsa. Lisäksi räppärit jakavat huomioitaan rapin sukupuolikuvastosta ja kokemuksiaan suomiräp-kentältä. Olennaisina tarkastelun kohteina ovat myös itse räppääminen ja riimien kirjoittaminen. Teemoittain jaoteltujen lukujen myötä sivuille piirtyvät ohjeet aloittaa räppääminen itse. Kirjan sivuilla versensä paljastavat räppärit Mariskasta Yeboyahiin, Rauhatädistä Mercedes Bentsoon sekä Sini Sabotagesta SOFAn SonSoniin ja FanFaniin.” (Into Kustannus)

Kukkaisruoska – sarjakuva rankaisuvallasta -albumiaan on esittelemässä Jiipu Uusitalo, joka kirjoittaa: ”Tarina siitä, miten ihmiset ovat eri aikoina toisiaan rangaisseet ja mitä sillä on haluttu saavuttaa.” Kirjan esittely on lauantaina, ja Uusitalo on paikalla distronsa kanssa koko viikonlopun ajan.

Sunnuntaina Jussi Jalonen esittelee Ayn Rand – kapitalismin valtiatar -teostaan, joka ”kuvaa tämän moniulotteisen ja värikkään hahmon elämäntyötä kirjailijana, filosofina ja mielipidevaikuttajana. Kartoittamalla Randin ristiriitoja herättänyttä ajattelua ja sen jälkivaikutusta teos auttaa ymmärtämään Yhdysvaltoja toisen maailmansodan jälkeen mutta myös ajankohtaista poliittista ja taloudellista keskustelua Suomessa.” (Gaudeamus)

Nurja HC vastaa sunnuntain performanssista. Ymmärtääkseen se kannattaa tulla katsomaan omin silmin.

Osa NurjaHC:n manifestista:
”Tämä on manifesti seuraajien toivossa lausuttuja latteuksia vastaan.
Manifesti tekemisen esittämistä ja siitä puhumista vastaan.
Taiteen ja intohimon kapitalisoitumista vastaan.
Keskinkertaisuuden jakamista vastaan.
Tämä on manifesti konseptointia, pitchausta, verkostoitumista, toisten katseen kautta elämistä, itsensä uudelleen keksimistä, uusia parhaita versioita, itsestäänselvyyksiä, typistämistä, tuotteistamista, (itsestään ja toisista kauemmas) etenemistä, vaarattomuutta ja varjoteatteria vastaan.”

Rauhanaseman toisen salin täyttää parikymmentä pienkustantamoa, distroa ja järjestöä, joiden teemoja ovat muun muassa anarkismi, feminismi, antimilitarismi, antifasismi sekä ympäristö.

Lisäksi Rauhanasemalla on viikonlopun ajan vegaaninen kahvila ja ruokaa huokeaan hintaan.

Tervetuloa! Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Pysy kuulolla, lisää tietoa ohjelmasta tulee lokakuun mittaan!